Joulupäivän aamun oma hetki. Talo on hiljainen, vain jääkaappi pitää omaa hurinaansa. Pää on kipeä, muuten on ihan hyvä olla.

Eilen, jouluaattona, käytiin perinteisesti mummulat. Lunta ei ollut maassa nimeksikään ja kieltämättä se hieman söi joulun tunnelmaa, muuten oli ihan mukava, perinteinen aatto. Lähes samat kuviot toistuu vuodesta toiseen. Tuttua ja turvallista.

Harmitti, ettei Pauliina tullut. Ja se, että isäni otti Ollin kanssa teräviä. Olli kai huomasi, että minua alkoi ärsyttämään kun alkoi kotona sitten käyttäytymään sillä "ylikiltillä" tavalla. Menin nukkumaan viimein 02 ja Olli jäi vielä valvomaan. Nukkuu tänään varmaan myöhään ja saa taas herätellä kun olemme lähdössä ruokailemaan.

Näin onneksi Pauliinaa aatonaattona. Annoin ostamani lahjat, sain halata ja kerroin, että rakastan. Toivotin hyvää joulua. Mieleni huojentui, ainakin näin että on päällisin puolin kunnossa. Juttelimme. Lupasi tulla joulupäivänä eli tänään meille. Soitteli myös Ollille illalla ja oli hänelle sanonut, että lähtee meidän kanssa joku päivä mummolaan.

Otan itseeni niin paljon Pauliinan käytöksestä ja päätöksistä. Minun pitäisi käsittää, että hän on aikuinen ihminen joka tekee omat ratkaisunsa ja elää omaa elämäänsä. Olla tukena kun HÄN sitä tarvitsee. Minä en vaan tiedä miksi pelottaa niin, ja se että sukulaiset kysyy "miksi Pauliina ei tullut", niin minä ahdistun kun yritän keksiä sopivia sanoja.

Minun pitäisi keskittyä muuttamaan itseäni sen sijaan, että yritän muuttaa toisia.

Joskus mietin, että kun ihmiset joskus kysyy mitä hänelle kuuluu (enkä ole aikoihin osannut vastata kunnolla) sanon tästä lähtien, että "ihan hyvää mutta Pauliina varmaan ilahtuisi jos soittaisit hänelle ja kysyisit itse". Sitten mietin olenko liian töykeä.

Pitäisikö minun olla töykeämpi? Kieltäytyä kertomasta, lakata herkistymästä, pistää kova kovaa vasten ja sanoa että "NYT RIITTÄÄ!" Eilen mieleni teki, kun Pauliinasta kyselivät. Anoppi ja appi, sukulaiset. Ympäripyöreitä juttelin. Antaisivat olla!! Mikseivät soita hänelle, ole itse yhteydessä?

Eilen parasta oli lasten ilo ja yhdessä oleminen, pelattiin lautapelejä ja naurettiin lujaa. Sain Ollilta arvokkaan lahjan ja taaskaan en osannut vaan olla onnellinen ja kiittää. "Miksi ostit sen mulle", kyselin joulusaunassa. Minä en ostanut Ollille mitään, koska luulin että meillä oli sopimus asiasta. Päätin, että syntymäpäiväkseen järjestän jotain.

Oikeasti olen kyllä järjettömän innoissani lahjastani. En vain osaa iloita toisten nähden, ainakaan heti. Olin kyllä iloinen mutta samalla mietin, miten minä tämän olen ansainnut. Minä?

Ehkä minunkin on opittava pikkuhiljaa arvostamaan itseäni.

Olen lihonut sata kiloa. Tunnen itseni valaaksi. Superdieettiin osallistuttu ja maksu maksettu! Innolla odotan!