Aamukahvilla.

Maasta lumet lähteneet. Taas on harmaata ja synkkää. Vuodenaikojen vaihtelut ovat olleet yksi ilo elämässäni ja nyt se ei vaihdu. Lapset eivät viihdy ulkona ja se ärsyttää minua. Mutta voiko heitä moittia? Ymmärrän kyllä ettei siellä ole juurikaan tekemistä. Pimeys tulee aikaisin ja on ihan hyvä, etteivät notku ulkona ainakaan silloin.

Eilen mietin meille loppulomaksi tekemistä. Olli lähti jo töihin ja asiaa tiedusteltuani, sanoi ettei tiedä milloin pääsee töistä minäkin päivänä. Tämä asia minua harmittaa nykyään päivä päivältä enemmän. Mitään ei voi suunnitella kun miehen elämä pyörii työn ympärillä. Ja loput ajasta se nukkuu, koska tekee liikaa töitä. Tätäkö tämä nyt sitten on?

Eilen alkoi ahdistamaan ihan todenteolla tämä yhteiselo. Pitkästä aikaa tungin saunaan yhtäaikaa Ollin kanssa ja kertakaikkiaan mitään ei puhuttu. Hiljaa oltiin vaan. Sitten viimein Olli puhuu rahasta. Minä lähdin suihkuun enkä kuunnellut loppuun. Aina vaan raha, työ, auto, raha, työ, auto!

Ja sitten loppuiltana muutamat pinnalliset sanat. Ei me keskustella mitään syvällisempää, ei Olli kysy mikä mulle tuli saunassa. Sille on kai ihan sama. Ei se jaksa. En minäkään jaksa. Se olen lähes aina minä kuka ottaa asian esille mutta nyt tuntuu etten edes halua. Ollaan hiljaa, ollaan omissa oloissamme. Käy minulle.

Uusivuosi juhlittiin maltillisesti. Ystävien luona, ei oikein lähtenyt ilo irti sielläkään. Olisin halunnut iloisen hiprakan ja hetkeksi unohtaa kaiken, mutta alkoholi ei maistunut senkään vertaa. Lapsilla oli kivaa ja se ilahdutti myös minua. Aloin jo puolenyön jälkeen miettimään missä vaiheessa kehtaan sanoa hyvää yötä ja häipyä vieraskammariin nukkumaan.